sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Tyttö sydänkorin kanssa

Kortti tehty taas Taavan kurssilla saamillani ohjeilla. Ja täytyy sanoa että jostain syystä olen tähän kortin tekotapaan ihastunut vaikka koitan muitakin tapoja treenailla :)

Joten kuva taas tehty leimaamalla ja väritetty Mementon ja Zigin tusseilla. Tällä kertaa kokeilin värin levittämiseen kesällä ostamiani blendereitä ja ne tuntuivatkin kivoille ainakin tuohon pohjaan käytettynä.
Jostain syystä en oikein hallitse tuon vesisäiliötussin käyttöä, saan sen aina puottamaan vettä kuvan päälle. Missähän vika??
Palataanpa kortin tekoon..Pohjan reunakuviot leimattu Mementon värillisellä musteella ja päälle laitettu kohojauhetta ja sen jälkeen pohja väritetty Mementon musteilla, kolmella eri värillä.
Isoimmat kukat jokaisesta kiehkurasta koristelin "timantilla".

Kortti on mielestäni niin kaunis, että en halunnut laittaa enää mitään tekstiä päälle, vaan sisäpuolelle tuli teksti erikseen, jossa lukee "Kiitos, että olet olemassa"

1 kommentti:

  1. Tämä on siis aivan ihana ja kivat tummat reunat:)))
    Mä tein ensin siihen viritelmään aukollisen kortin ympyrän avulla chalkseilla värit keskustaan sen jälkeen on helppo tehdä ne kukka-tai muut systeemit ympärille niin pysyy muoto kasassa.Voihan se muoto olla muutakin.Tykkäsin kovasti tekotavasta, tulee äkkiä kortti valmiiksi:)Täytyy vaan hankkia paremmat pötkylät,noi oli niin pieniä...kaipaisin esim orvokkeja tai yms:)

    VastaaPoista