perjantai 25. syyskuuta 2009

Magnoliatyttö istuu

Välillä on pakko kokeilla jotakin muutakin kortin tekotapaa kuin tuo edellinen kortti. Ja näitä kapeita korttipohjia on jonnin verran tuolla kaapissa, että kaipa nekin täytyy pois käyttää.

Leimasinkuva taitaa olla Hilun minulla laittamasta leimakuvalahjoitus kasasta. Päätin kokeilla minkälaisen saan käyttämällä tuollaista aukollista korttipohjaa ja siihen lisäämällä paperia pohjaksi. Kuva on jälleen väritetty Mementon ja Zigin tusseilla ja tottakai päälle kohojauhetta :D
Kukkasen kokosin erilaisista kukkasista ja ne laitoin yhteen tuollaisella haaraniitillä. Siniset pallukat ovat oikeasti kynttilöitten koristeita, mutta kun näin ne Kärkkäisellä, totesin heti, että nuohan passaavat kortteihin loistavasti.
Toinen alakulma jäi tyhjäksi koska ajattelin että siihen laitan sitten tekstin, kunhan tiedän mihin käyttöön kortti menee.

Olen opetellut kanssa käyttämään tuota kaksipuoleista teippiä ja täytyy sanoa että on todella näppärää käytettävää. Liimat ovat jääneet seisomaan tuonne laatikkoon kokonaan.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Tyttö sydänkorin kanssa

Kortti tehty taas Taavan kurssilla saamillani ohjeilla. Ja täytyy sanoa että jostain syystä olen tähän kortin tekotapaan ihastunut vaikka koitan muitakin tapoja treenailla :)

Joten kuva taas tehty leimaamalla ja väritetty Mementon ja Zigin tusseilla. Tällä kertaa kokeilin värin levittämiseen kesällä ostamiani blendereitä ja ne tuntuivatkin kivoille ainakin tuohon pohjaan käytettynä.
Jostain syystä en oikein hallitse tuon vesisäiliötussin käyttöä, saan sen aina puottamaan vettä kuvan päälle. Missähän vika??
Palataanpa kortin tekoon..Pohjan reunakuviot leimattu Mementon värillisellä musteella ja päälle laitettu kohojauhetta ja sen jälkeen pohja väritetty Mementon musteilla, kolmella eri värillä.
Isoimmat kukat jokaisesta kiehkurasta koristelin "timantilla".

Kortti on mielestäni niin kaunis, että en halunnut laittaa enää mitään tekstiä päälle, vaan sisäpuolelle tuli teksti erikseen, jossa lukee "Kiitos, että olet olemassa"

maanantai 14. syyskuuta 2009

Tyttö seisomassa

Päätin tehdä kortin kummitytölle ihan vaan huvin vuoksi.
Ja löysinkin Taavan laittamasta leimakuvanipusta pienelle tytölle sopivan kuvan.
Tytön väritin Mementon ja Zigin tusseilla ja päälle tottakai Versamarkkia ja kohojauhetta. Päätin tällä kertaa laittaa pohjalle paperin, kun niitä sattuu tuolla iso läjä olemaan. Koitin löytää kivan kesäisen ja hempeän paperin ja mielestäni tulos olikin hempeä mitä hain.
Pohjapaperin kukkasia koristin hieman kimalleliimalla ja lisäksi laitoin pari retrokukkaa koristeeksi, jotka Hilu minulle ystävällisesti teki ja laittoi postissa tulemaan. Kiitos niistä!!
Oma tilaamani retrokukkaleikkuri on vielä jossakin tien päällä tulossa :(

Tämän kuvan väritys onnistui mielestäni jo edellisiä paremmin. Tarvitsisin vaan hieman apuja noitten varjostuksien laittelussa. Itse en oikein tiedä varmaksi että minne se kuuluisi laittaa, joten laitan sen minne sattuu.

Tekstiä en korttiin laita muuten kuin sisälle tervehdyksen. Harmi kun ei ole vielä noita lauseleimasimia, niin ei ole mitä laittaa.

Osaako joku kertoa kelle valmistajalle tämä leimasin kuuluu? Itse kuvittelens en olevan Hänglarin, mutta en vanno varmaksi...

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Siili juoksee kukkakimpun kanssa

Korttipohja on ostettu Lahdesta Kärkkäiseltä ja tykästyin tuohon väriin todella paljon.
Siilin taustapaperi on leimattu Mementon musteilla ja sitten käsitelty kohojauheella. Siihen päälle levitin vielä chalksväriä ettei pohja jäänyt valkoiseksi.
Siili on väritetty Derwentin Watercolourväreillä ja siihen päälle heitin vielä Versamarkin väritöntä ja sitten tietysti kohojauhe päälle. Siiliin ja kukkasiin tuli hieman kimalletta lisukkeeksi.
Korttipohjan reunan reiitin ja pujotin siihen tuon keltaisen nauhan. Nuo kukkakoristeet rakensin kahdesta eri kukkasesta jotak kiinnitin toisiinsa kaksipuolisella teipillä.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Ostoksia

Pitkään olen himoinnut tuota Cuttlebugia ja vihdoin raatin tilata sen. Otin riskin ja tilasin sen Crafts U Love:sta. Siellä oli mielestäni hyvä tarjous jossa pakettiin kuului myös noita kohokuviointitaskuja 5 kpl. Harmi kyllä 2 näistä kohokuviointitaskuista jäi jälkitoimituseen. Lisäksi paketista oli jäänyt pois tilaamani retrokukkaleikkuri. Niitä vielä nyt sitten odotellaan : )

Olihan se sitten sorruttava kaikkeen muuhunkin, kun kerran sieltä asti tilausta tekee ; )
Mukaan tarttui pari Mementon mustetta, jotka minulta vielä uupui. Tuollainen pikkuinen askartelukassi ja korttipohjia kuorien kera. Noissa korttipohjissa on ihanan elävä pinta. Todella hyvän tuntuisia pohjia.Pilkkunauhojakin piti ottaa kolmessa eri värissä ja vihdoin sain nuo Versamarkkeritkin itselleni sekä mustetyynynä että kynänä. Lisäksi otin paria kokoa paperikukkia ja tuollaista sinistä Sugar coatin glitteriä. Lisäksi vesisäiliökynä keltaisena, viimeeksi kun tuli väärän värisenä kun tilasin sitä. Pakettiin tarttui mukaan myös Glossy ja otin kokeeksi toistakin samantapaista, joka oli todella halpaa. Paperia tarttui myös pakettiini mukaan.
Toimitus olikin kotiovelle asti, joten ei tarvinut edes postiin mennä sitä hakemaan :)

Nyt vaan odotellaan että puuttuvat tavarat vielä tulisivat.

Cuttlebugikin tuli eilen testattua Hilun ollessa täällä meillä leimailemassa. Valmista ei tullut kummallekaan, kun leimattiin vaan kuvia ja minä testailin kaikkia mahdollisia Hikun stansseja. Ne onkin sitten seuraavana ostoslistalla jota jo kovasti tutkiskelen ; )