sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Onnittelukortti

Kortti tuli tehtyä jo monen monta viikkoa sitten ja kuvakin tuli otettua samantien, mutta jotenkin se kuva ei vaan siirtyny sieltä kamerasta tietokoneelle ja pävittäminen jäi hamaan tulevaisuuteen.

Korttia aloin tekemään ajatuksella, että siitä tulisi kummitytölle synttärikortti, mutta mikään ajatus, joka kortin kohdalla alkuperäisesti oli, ei toiminut, joten kortti meni totaalisesti uusiksi ja hieman pipariksi.
Korttiin otin taustapaperiksi jonkin lehden mukana tulleita papereita ja leimakuvana taitaa olla Magnolian kuva, jonka olen saanut joltakin kamulta. Kortti on väritetty Derwentin watercoloureilla ja siipiin laitoin kiillettä. Kortti jäi jotankin vaisuksi ja koitin paikata tilannetta tuolla nauhalla ja "timanttikukkasilla", tosin lopputulos ei ollu kovin mieluinen ja korttikin jäi varakortiksi hätätilanteita varten kotia ja kummitytölle piti tehdä uusi kortti, jonka laitan jossakin välissä esille tänne kanssa.
On tämä työn ja opiskelun yhdistäminen hankalaa ja aikaa vievää ja siihen päälle vielä aikaa vievää harrastukset, kortteilut ja koirat. Talon remontti ja hirveä määrä pihatöitä mitä on tänä kesänä tehty ja on vielä tehtävänä. Välillä tuntuu että aika ei riitä mihinkään ja pakko on karsia sieltä mistä vaan voi..ja ikävä kyllä se on tämä kortteilu. Onneksi koulu kestää näillä näkymin vaan ensi kevääseen ja sitten valmistun, joten sen jälkeen taas helpottaa ja aikaa on muuhun mukavaan enemmän :)




1 kommentti:

  1. Kiva kun olet taas saanut jotain aikaan:))
    Ihan hyvän näköinen korttihan tää on:))
    Se kuusileimasin on Magnoliaa, yksi kuusi tosin hiukka eroteltu....
    Työn ja opiskelun iloa sinulle!!

    VastaaPoista